Espanja on pyytänyt voimakkaiden maastopalojen takia EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta apua maastopalojen hallintaan.
– Suomi reagoi nopeasti Espanjan avunpyyntöön lähettämällä paikalle maastopalojen sammuttamiseen erikoistuneen muodostelman. Suomella on EU:n pelastuspalvelumekanismissa valmiudessa maastopalomuodostelma, jonka vahvaa osaamista voidaan tässä hyödyntää. EU-maat tekevät yhteistyötä varautumisessa, mikä tukee myös Suomen varautumista, sanoo sisäministeri Mari Rantanen totesi sisäministeriön tiedotteessa.
Maastopalomuodostelma on alun alkujaan Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen idea ja sen johtama hanke.
-Saimme tähän 1,2 miljoonan euron tuen EU:lta. Loppusumma eli 300 000 euroa jäi yhteensä viiden pelastuslaitoksen maksettavaksi, idean kehittäjä, pelastusjohtaja Jani Kareinen Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kertoo.
Suomen Espanjaan lähettämä maastopalomuodostelma koostuu 26 henkilöstä, jotka tulevat Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson pelastuslaitoksilta. Etelä-Karjalasta ensimmäisten joukossa lähti neljä ammattilaista kohti Espanjaa.
Apua annettu aiemminkin
Espanjaan lähetetyn pelastushenkilöstön tehtävänä on avustaa ja tukea paikallisia viranomaisia maastopalojen hallinnassa ja sammuttamisessa. Suomi on aiempina vuosina osallistunut maastopalojen hallintaan Portugalissa ja Kreikassa ennalta sovittujen valmiussiirtojen kautta.
Pelastusopisto kouluttaa, rekrytoi, lähettää ja toimii työnantajana kansainvälisillä pelastustoimen tehtävillä.
Kansainvälinen pelastustoiminta on valtiosopimuksiin ja lainsäädäntöön perustuvaa avun antamista. Kansainvälistä pelastustoimintaa käytetään esimerkiksi luonnon tai ihmisen aiheuttamissa katastrofeissa ja onnettomuuksissa, joissa maan omat pelastusresurssit eivät riitä.
Suomi osallistuu kansainväliseen pelastustoimintaan Euroopan unionin ja kansainvälisten järjestöjen kautta. EU:n pelastuspalvelumekanismi on yksi keskeisimmistä kansainvälisen avunannon välineistä. Maat voivat pyytää sen kautta apua muilta mailta onnettomuus- tai häiriötilanteista selviämiseen.
Katso MTV:n haastattelu eteläkarjalaisista pelastajista
Lisätietoja:
Pelastusjohtaja Jani Kareinen, Etelä-Karjalan pelastuslaitos, p. 040 636 1484, [email protected]